Koti-ikävää
Kuukauden päivät täällä nyt ollaan oltu. Ja nyt se koti-ikävä jo iski...
Parina ekana viikkona en ikävöinyt muuta Suomesta kuin ruokaa :D Inhoan sitä että täällä ei tiedä mitä ostaa kun ruoat on erilaisia. Vihaan sitä että meidän kämpässä ei ole uunia tai mikroa. Kaikki on keitettävä kaasuliedellä. Jos tekee ruokaa suuremman määrän, se on lämmitettävä seuraavana päivänä uudestaan kaasuliedellä rasvassa. Yöh. Ikävöin OAMK:n opiskelijaravintolaa. Kahdella eurolla saa vaikka ja mitä. Täällä alkaa kohta mielikuvitus loppua. Mitähän sitä tänään söisi...?
Baarin jälkeenkään ei saa pitsaa mistään! Eilen kävi mielessä että ollappa nelivitosessa ja Ninwen kautta kämpille tai Ollin tykö uinumaan.
Suomen rakkaitani on myös kova ikävä. Kuherruskuukausi uusien tuttavuuksien kanssa alkaa olla ohi ja ihmisistä alkaa paljastua myös niitä vähemmän viehättäviä puolia. Eilen illalla kuuntelin Placeboa ja The Streetsiä. Tuli Tonia ikävä. Tietystä musiikista aina muistaa tietyt ihmiset. Kuka tykkää mistäkin bändeistä tai missä ollaan jotakin biisiä kuunneltu... Ahdistaa kun ei voi porista kenenkään kans naamatusten vaikka haluaisi.
Koulu on alkanut myös ahdistaa. Tajusin että kaikki muut on niin vitun valveutuneita ja tiedostavia. Mulla ei ole ollenkaan mielipiteitä mistään enkä koskaan avaa suutani tunnilla jos ei ole pakko (esim. väittelyissä on pakko!) Toisekseen huomasin että tenttiin on enää 2 viikkoa ja en ole omaksunut mitään lukemastani. Taidan reputtaa koko paskan. Eikä minulla ole yhtään artikkeliaiheita mietittynä. Kaikilla muilla on varmaan tuhat. Jotkut tyypit eivät oikein ymmärtäneet että mitä teen täällä jos en ole oikeasti edes kiinnostunut lehtityöstä. Yritäppä siinä sitten selittää, että halusin vain lähteä vaihtoon ja Hollanti vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Tule jo kesä ja radioharjoittelu! Uaah.
Lisäksi tämä asuntola ahdistaa. Kaikki ovat häipyneet johonkin lomille ja paikalla olemme ainoastaan mie ja Eija sekä yläkerran posse. Huomenna vaihdan maisemaa ja lähden yksin shoppailuretkelle Eindhoveniin. Aivot tosiaan kaipaavat tuuletusta.Tiistaina lähden sitten Pariisiin ja näen Tiinun ja Hannan :) Sen jälkeen Lotta ja Joonas tulevat tänne. Ihanaa!
No joo. Olipas siinä itkuvirttä kerrakseen.
Jos haluatte parantaa oloani, jättäkää kommentti.
posted by elefanttinainen @ 17:06
10 comments
10 Comments:
Ainahan se koti-ikävä jossain vaiheessa iskee... Mutta varmasti helpottaa jo kohta. Pian on taas hauskaa :)
Parempia aikoja ja liskovapaita unia,
Olli
mie en voi kirjotella oikeen tässä olossa. eilinen ottaa velkaansa.. mut kyllä se siitä..kunhan näät Tiinaa ja muita suomen ystäviä niin taas jaksaa etiäppäin hymyssäsuin. hyvää pääsiäistä sinne. ham
"Take me on a trip upon your magic swirlin' ship,
My senses have been stripped, my hands can't feel to grip,
My toes too numb to step, wait only for my boot heels
To be wanderin'.
I'm ready to go anywhere, I'm ready for to fade
Into my own parade, cast your dancing spell my way,
I promise to go under it." -Bob
anna ailahteleva, terve vaan!
kun piti kerran kommentti jättää.
Hehe. Mistäs Jussi tuon tiesi? Ja se oli muuten ailahtelevainen Anna :D
Kiva saada kommenttia myös muilta kuin vakikommentoijilta (jotka tosin joudun välissä pakottamaan kommentoimaan...)Mutta tämänkertainen kommenttimäärä ei tosin päätä huimaa vaikka erikseen oikein kerjäsin lohtua ja muistamista :(
Mutta joo, huomenna tämä tyttö suuntaa Pariisiin. Baskeri vinoon ja au revoir!
This comment has been removed by a blog administrator.
Koti-ikävä menee kyl ohi! Ootko kokeillu kokata wokkia? Kantsii kokeilla valmiita tofusuikaleita, ne on tosi hyviä. Kasviswokkia ja nuudeleita, nam!
Joo kyllähän tuo koti-ikävän iskee varmasti jossain vaiheessa. Minulla siitä ei oikeastaan ole muita kokemuksia kuin armeijan 3 viikon "ginekset", mutta silloinkin oli enemmän ikävä fat-lavoja kuin muuta... ;) Lohdutuksena voin kertoa, että ei täälläkään kyllä mitään tapahdu mistä jäisit paitsi, ainakaan minun kaveripiireissä. Pääsiäinen meni perinteisellä, jo tylsäksi käyvällä kaljottelulinjalla...
Tulin puoli tuntia sitten tänne Koskelaan kotiin, räntäsade tervehti heti bussista ulos tullessa ja nyt onkin sitten kaikki vaatteet kuivumassa. Varsin ankean näköistä. Ilokseni sain huomata, että lumet on sulaneet huomattavasti viiden päivän aikana, mutta ei vielä näytä siltä että viitsisi Ainolan puistoon lähteä pussikaljalle. :D Pitää toivoa vapuksi hieman parempia säitä, että saisi käydä juomassa ulkona yhden pussikaljan ja pelaamassa mölkkyä.
Mutta pidähän nyt hauskaa kun sinne tulee näitä kotoisia kavereitakin käymään, äläkä murehdi koti-ikävää. Kotona ehtii sitten taas tympääntyyn siihen, että kaikki on aina samaa p***kaa jne. :) Kuulemisiin!
Moro Tilburgiin!
Päätin minäkin kommentoida ekaa kertaa kun tuntui olevan tosi kyseessä. Sillon ku on tommonen olo ni pitää yrittää keksiä kaikkia mahdollisia, erittäin pieniäkin posoitiivsia puolia reissusta. Löydät niitä varmasti.
Ja ton ruokajutun voin kyllä ymmärtää, huomen lähen takas Stuttgartiin ja ruislimppu ja panda-lakupussi ovat varmasti laukussa mukana.
Hei, hymyä huuliin ja nauttimaan ennen kuin huomaatkaan ni tallaat tuttuja katuja Oulussa.
-Merja-
Voi Anna, yritä jaksaa. Kun pahin ikävä ja angsti on mennyt ohi, sitä huomaa että on lähdö aika, eikä sekään ole sitten välttämättä niin siistiä.
Tähän samaan voisin lisätä kuulumisia, että minä oon nyt Helsingissä töissä toukokuun loppuun. Vähän paikan vaihdosta mullekin, muttei niin suurissa määrin.
Voimia!
T: Saara
Moi murunen! Toivon mukaan on olo jo helpottanut, varmasti on... Ei kukaan voi murjottaa Pariisissa! :D Laitahan pian raporttia reissusta tuohon iiiihanaan kaupunkiin!
Se on niin hämmästyttävää kummastuttavaa miten ne asiat, jotka siellä hajottaa niin paljon, herättää valtaisia nostalgian ja kaipauksen tunteita sitten kotona. Ja miten sitä ei ehkä koskaan enää ole ihan entisensä, ja miten joka päivä muistot tunkee mieleen. Ennen pääsiäistä käytiin Haaparannalla, ja oikeesti vihloi sydämestä nähdä ruotsalaista ruokaa, niin monet keksipaketit ja jugurttipurkit muistutt jostain kivoista hetkistä...
Vaan eihän tarkotuksena ollut aiheuttaa paineita vielä kotiinpaluustakin, vaan vakuuttaa että synkimmästäkin murheen alhosta on taas nousu kohti uusia, entistä kivempia kokemuksia! Ja vaikka ne ihmiset alkaa vituttaa, ni jotta niiden kanssa voisi todella tulla läheisiksi ystäviksi täytyy kokea yhdessä muutakin kuin bileitä ja retkeilyä, niinhän se on kaikissa ystävyyssuhteissa.
Hang in there honey, ja anna ranskalaisten viinien kohottaa mieli kevättaivaisiin! ;)
Post a Comment
<< Home