Tasan neljä viikkoa jäljellä... Aina sanotaan, että vaihto muuttaa ihmistä suuntaan tai toiseen. Vaikka takana on vasta kaksi kuukautta olen huomannut itsessänikin muutoksia. Ei nyt mitään kamalan mullistavia, mutta suuntautumiseni tiettyihin asioihin on muuttunut:
- En enää välitä pienistä sotkuista. Minun huone on koko ajan enemmän tai vähemmän räjähdyspisteessä. Lattia on hiekassa ja ties missä ryötässä ja pöytä lainehtii tavaraa enemmän kuin laki sallii. No, niinhän sitä sanotaan että luovuus vaatii tietynlaisen sotkun. (Tai ainakin minä sanon niin... :p)
- Osaan tehdä asioita enemmän yksin, enkä tarvi seuraa esim. kaupungilla kuljaillessani tai terassilla jääteetä siemaillessa (esim. tänään vietin useamman tunnin kaupungilla yksikseni) ja teinhän jopa taannoin yksin päiväreissun Eindhoveniin. Kuulostaa ehkä naurettavalta monille, mutta olen aina ollut huono viettämään aikaa itsekseni...
- Olen koko ajan lääppimässä ja halailemassa ihmisiä. Olen aina tykännyt halailla ja kosketella ihmisiä, mutta täällä se on sosiaalisesti hyväksytympää ja ehkäpä saan kiittää tästä uudesta vapautuneisuuden tunteesta espiksiä. En tiedä miten osaan lopettaa sen kun palaan Suomeen. Tai sitten en vain lopeta. Halailen kaikkia koko ajan sitten kotonakin :)
Opin myös uutta:
- Englanninkielentaitoni on oikeasti kohentunut. Olen aina ollut sitä mieltä, että pärjään mainiosti englannin kielellä, mutta nyt se on todella sujuvaa. Minulta kysytään usein olenko kotoisin Englannista! :D Jopa Arthur, joka on Irlannista sanoi, että minua voisi luulla englantilaiseksi kun puhun. Sen siitä saa kun on pakko puhua koko ajan englantia. Eijan kans tosin suomeksi turistaan kun kahdestaan ollaan. (Ja toisinaan saa Dianakin pieniä otoksia suomen kielestä jos on jättänyt 2 pannua ja 3 kattilaa paskaisena lojumaan pitkin keittiötä ja ollaan alkamassa ruoanlaittoon. Sillon vitut ja perkeleet pääsee ilmoille....)
- Osaan pyöräillä sujuvasti autoteiden vieressä pelkäämättä ja tajuan kumpaa puolta on ajettava ja mihin on mentävä jos haluaa kääntyä tiettyyn suuntaan. Se ei aluksi ollut helppoa.
- Osaan lähestulkoon valmistaa ruokaa kaasuliedellä ja surkeilla pannuillamme :p Vain noin joka kolmas kerta ruoka palaa hienoisesti pohjaan.
- Osaan sanoa kiitos ja ole hyvä hollanniksi. Hehee, muuta en sitten osaakkaan. Muuten riittää vaan kun osaa sanoa "Sorry, I don't speak Dutch."
- Tiedän nyt, että jos joku kysyy: "Hi Anna, how are you?" Siihen pitää vaan vastata hymyillen: "I'm fine thank you, and how are you?" Olen kyllä kuullut useinkin suomalaisilta jotka ovat aikaansa ulkomailla viettäneet, että eivät ihmiset oikeasti halua kuulla miten voit. Se on vain tervehdys. Minulla kesti kuitenkin useampi viikko sisäistää tämä. Alussa kerroin rehellisesti jos olin väsynyt tai tylsistynyt etc.
- Tajuan, että vaihtoelämä on ikäänkuin pienoiselämä oman normaalin elämän sisällä. Suhteet ihmisiin muuttuu nopeampaa kuin normaalisti. Ihan kuin koko tunteiden kirjo pitäisi käydä kaikkien kanssa läpi ystävyydestä suuttumiseen, koska kolme kuukauttahan tämä vain kestää. Ääh, kuulostipa sekavalta, mutta en osaa tuon paremmin selittää... Tunteet ovat muutenkin täällä enemmän ääripäitä kuin Suomessa. Ilo on niin puhdasta iloa kuin olla ja voi ja toisaalta jos masentaa, niin sitten on ihan kunnolla maassa. En tiedä, saattaa olla että se pätee vain minuun.
Minusta myös opitaan:
- Torstai-baarimme tarjoilijanainen tietää mitä juon ;) Minun ei tarvitse kuin kävellä baaritiskille päin niin jo on kaljaa lasissa.
Tästä jatketaan. Vielä on lähes kuukausi jäljellä. Se voi vielä tuoda kaikenlaisia muutoksia esiin. En muista kenen, mutta jonkun meidän koulun tyypin e-mail allekirjoituksena on "Expect nothing, everything will change."
Minusta se on hyvin sanottu.
Ainiin. Ja Pariisin kuvat on nyt siis ujutettu mukaan. Jos joku ei vielä niitä ole käynyt katsastamassa.
